Yö oli elämäni hirvein kokemus. En saanut nukuttua, heräilin ja olin todella ahdistunut. Jos olisi terät ollut mukana, olin tehnyt itselleni jotakin. Mutta ne jäi kotia, minä idiootti unohdin ne. Mutta ei voi mitään.

Tiedän että elämässä tulee vastoinkäymisiä, ja vaikeuksia, mutta nämä minun vastoinkäymiset ovat toistuneet niin usein jo, että en jaksa. En kertakaikkiaan jaksa. Voimia ja taistelutahtoa on kysytty jo niin usein usein, että enään en vain jaksa. En jaksa, enkä kykene.

Keskiviikkona olisi vasta seuraava terapiakäynti. En millään jaksaisi odottaa. Haluaisin terapeutin luokse jo nytten. Haluan puhua olostani, vaikka tiedän että se ei helpota oloani yhtään, mutta on ainakin joku aikuinen joka tietää.
Mutta minusta ei ole enään taistelemaan. Ei enään kertaakaan, olen niin väsynyt ja lopussa.
Haluan vain haihtua pois. Kadota maailmasta pois. Leijua sillalta alas kuin enkeli, hymyillen viimeisen hymyn..

Nämä tekstit on toistoa toisiinsa vain. En osaa kirjoittaa muusta.