Sorruin jäätelöön ja viiltelyyn.
Sattui niin paljon, mutta mikään ei helpota.
Ahdistus vain lisääntyy. Lisääntyy ja lisääntyy..

Jos paino on aamulla enemmän kun nytten,
en tiedä mitä teen, mitä teen tälle halvatun,
läskikasalle. tapanko sen vai viillänkö rikki kehoni
kokonaan? En tiedä. Toivon että olen laihtunut.
Sillä en kestäis grammankaan lihomista. En kestäisi.
Se olisi liikaa minulle. Aivan liikaa.

Jos äiti lukisi nämä tekstit, löytäisin itseni lääkärin
huoneesta erittäin pian. Mutta osastolle en mene.
En edes pakkohoitolähetteellä. EN nyt enkä huomenna.
En ikinä.