Paino noussut eilisestä! Saatana. Itkettää. Vihaan itseäni. Laiskuuttani ja kaikkea. Äiti yritti saada minut syömään aamupalaksi vielä leivän ja mandariinin, en syönyt. En pystynyt. enkä halunnut. Ahdisti ja vitutti vielä tuo paino niin paljon.

Viilsin illalla nilkkaan, syvän viillon. Todella syvän. Nautin siitä kivusta. Tunsin jälleen että elän. Että en ole vielä ihan tunteeton luuseri.
Tänään jälleen tunnin lenkille. Hih. Ihanaa. Vihaan lenkkeilyä mutta rakastan kulutettuja kaloreita. Kävin muuten eilen vielä puolentunnin lenkillä illalla. Äiti oli matkassa mukana. Rukoili että en vedä tiukalle syömisiäni, se pyyntö meni korvasta sisää ja tuli toisesta ulos. Niillä pyynnöillä ei ole mitään merkitystä minulle. En jaksa välittää muiden toiveista enään. Tämä on minun kehoni ja ansaitsen laihduttaa. Kukaan ei voi pakottaa minua syömään, eikä lopettaa laihdutusta. Ei kukaan.

Aamupalaksi oli mustikkavispipuuroa jota minun oli pakko syödä. Söin sitä 1½dl. Läski. Ihan liikaa. mutta äiti istui pöydässä. Mutta onneksi minulla oli sentään kanttia kieltäytyä leivästä ja mandariinista. Äiti paasasi taas kuiduista ja niiden tärkeydestä. Plaaplaa. En jaksa välittää. Ihan sama saanko riittävästi kuituja.
Toisaaltaan toivon että jäisin kiinni, nimittäin silloin voisin tasan syödä sen verran kun haluan, ei tarvisi peitellä kaikkea tätä. Mutta toisaaltaan en kestä sitä saarnaa, ja jäkätystä. Mutta minkäs teet. Elämä on valintoja täynnä.