Mun piti paastota tämä päivä, mutta arvatkaapa kuka läski meni ja ahmi? Minä, minä minä minä. Luuseri olo. En kestä.

Eilen olin terapiassa. Kerroin terapeutilleni huonosta olostani, hän sanoi että niin kauan osastoa ei tarvita kun mielessä ei ole itsetuhoisia ajatuksia. Suuni meni kiinni. Olin hiljaa. Mutta kuka sanoi että puhuminen auttaa? ei se auta. Ei auta.
Kuka sanoi että ihminen tarvitsee elääkseen ruokaa?

Itkettää. Vihaan itseäni..

Ei enään ikinä. ikinä enään.


EDIT:

Voiko ihminen ahmia ilman että kykenisi hallitsemaan itseään mitenkään? Haluaisin sen tietää. Sillä minusta tuntuu että ahmin, enkä hallitse itseäni. Että en voi vain päättää että nyt en ahmi. Voin fyysisesti todella huonosti. vatsaa turvottaa kauheasti. Olihan sen makaronilaatikko ja karkit kova latinki sille raukalle.
Tunnen tuskaa kun repsahdin, repasahdin ja pahasti. Mikä minuun oikeen meni, miksen hallitse halujani? Miksin? Miksi kaikki tapahtuu ja tajuan kaiken vasta jälkikäteen? miksi? Koska olen luuseri.

Tulin isälle, katsomaan pikkusisaruksia. Voi että kun toivon että edes he saisivat normaalin nuoruuden, elää ilman huolen häivää...