98,1 !

Paino pudonnut päivän aikana 200g. Ihan hyvin. Meinasin saada vaa'alla kohtauksen, samaanaikaan hypin riemusta ja raivosta, miksi niin vähän? Miksi niin helvetin vähän? Otin vain yhden, tasan yhden viinirypäleen. Sekö sen aiheutti. Senkö takia laihduin vain niin vähän? Haluan rankaista itseäni. Inhoan itseäni. Saamaton paska! En saa itseäni edes laihtumaan. Että tunnen pelkkää inhoa itseäni kohtaan. Ja huominen kummittelee mielessä. Inhoan huomista. Toivottavasti se ei koskaan tulisi edes. Kolme ateriaa päivässä. helvetti. miten onnistun jatkamaan laihdutusta? En mitenkään. Helvetin pakkosyöttölä tämä koti. En kestä!
itkettää. Vihaan kaikkea. Inhoan itseäni. Vihaan itseäni. Laiskuuttani ja saamattomuuttani.

Tapa minut, äiti!

Olisin pieni, siro tyttö jos silloin jouluna en olisi antanut ihmisten vaikuttaa päätöksiini. Aloin syödä vain äitini takia. Hänen tuskansa takia. Mutta nytten tahti muuttuu. En voi syödä enään kenenkään takia, tai painostuksesta. Minua kiristetään, uhkaillaan jos jään kiinni. Pyrin pääsemään niin pitkälle kuin vain pääsen ilman että jään kiinni.. Hah.. kukaan ei koskaan olisi arvannut että minusta on tähän. Mutta minustahan on. Näytän sen kaikille. Näytän. Minusta on laihtumaan, minusta on olemaan syömättä, minusta on vastustamaan hoitohenkilökuntaa, äitiä ja isää. minusta on siihen, eikä kukaan voi sitä minusta repiä irti. Minä olen oikeutettu saamaan laihuus. Olen niin kauan sitä tavoitellut ja nytten sen saan. ihanaa. Eikä kukaan voi minulle mitään, miten lohduttavaa, niin vapauttavaa. Ei kukaan. Kiristää minua saa, en usko enään mitään, enkä ketään. Uhkailkoot osastolla, osastolle en vapaaehtoisena mene, enkä pakkohoidollakaan. kukaan ei minua sinne saa kävelemään..Ei kukaan.. Minä vain teen päätökset mitkä koskee elämääni, ei kukaan muu..

Äiti toi jäätelöä,suklaamunia kaupasta. kun niitä käsittelin, niin kylmä hiki rupes nousee iholle. Tuskanen viikonloppu tiedossa. En kestä. En kertakaikkiaan kestä. En kestä. Jos joudun niitä syömään, niin tuska repii mut riekaleiks. Pää hajoaa. Jalat heiluu kun viimeistä päivää. Paniikki. En halua syödä jäätelöä enkä suklaamunia. Mitä mä teen? Itken vaan koneen ääressä. En voi. En pysty. Ainut mikä tuo lohtua on tämän hetkinen nälkä. Se tuo turvaa ja rauhaa minulle. Turvaa varsinkin. En kykene ajattelemaan selkeästi. En kestä jos joudun syömään sitä moskaa. Mutta en syö. Minua ei voida pakottaa. Ei kukaan. Mutta jään kiinni. Tiedän sen. Äiti tajuaa. Mutta sitten tajuaa. Jään aina kiinni. Jos tästä viikonlopusta selviän hengissä niin on kyl voitto sekin tässä elämässä. Mutta epäilen aika vahvasti, että ahdistus ajaa minut tekemään itselleni jotakin.

Äiti oli myrtsi kun tuli. Hoki vaan että tänään tehdään hommia. Jäkä jäkä. En jaksa kuunnella mitään. Haluan olla yksin. Omien ajatusteni kanssa. En kaipaa ketään tähän viereen säätämään. Haluan olla yksin. Ihan yksin. En halua äitiä, enkä veljeäni kotia. Haluan pois. kokonaan. Ahdistaa ja paniikki kiristää otettansa minusta. Mitä ihmettä minä teen? kohta on ruoka. Itkettää. Vituttaa. Äiti pilaa kaiken. ihan kaiken. Haluan olla syömättä. Olla kokonaan syömättä. Laihtua. Tappakaa minut. Olen ihan hermoraunio. En tajua miten tämä ottaa vallan minusta. Kohta helvetti alkaa kun astun ovesta ulos. Käskytys alkaa mitä pitää tehdä. Entä jos en jaksa? Entä jos en todellakaan jaksa?

Eräs lukia sanoi että olen anorektikko, purskahdin nauruun, anoreksiaa nähnytkään tämä ihrainen keho.