Käy pimeys päälle lailla pommikonelaivueen,
Ja minä kun en koskaan kysy hintaa.
s
Käytiin äidin ja veljen kanssa siellä leffassa. Se Jos rakastat- leffa,
on kyseessä. Olihan se aika hyvä. Kaunista musiikkia koskettavilla lyriikoilla.
Toisinaan huomasin kuinka en keskittynyt leffaan, tuijotin vain näyttöä ja
rukoilin pois pääsyä. Havahduin kun äiti kuiskasi minulle jotakin.
Äiti, minä en jaksa enään. Anna minun mennä pois.
s
Oon yksin ajatusten raunioilla,
Ikuisesti kolisevat sanat tyhjyyteen,
On jälleen tuskan viitta hartioillani.
s
Kun sairastuin, usko paranemisesta oli kova, tiesin että paranen.
Koska moni muukin on parantunut. Mutta uskoni on loppunut lyhyeen,
neljäs vuosi menossa ja kaukana paranemisesta, en osaa parantua vaikka halu olisi kova.
Mutta voiko ihmiseltä vaatia tuskan kanssa taistelua kuinka kauan? Voiko minua
pakottaa elämää, jossa on vain surua ja kyyneleitä? Voiko? Kuka sen minulle voisi tehdä?
Äidiltäni kysyin kerran puhelimessa kun olin osastolla että jos hän rakastaa minua, niin miksei
hän anna minun mennä pois? Hän vastasi että hän rakastaa minua niin paljon että ei kestä
jos joutuisi minusta luopumaan. Mutta jossain sisimmässäni uskon että äiti kyllä ymmärtää minua.
Että kyllä hän on valmis päästämään minut pois. Vaikka hän ei sitä myönnäkkään.
Eihän rakkauden tarkoitus ole satuttaa ketään. Eihän? Eihän minun äitini halua että kärsin
tässä maailmassa jatkuvasti.
Moni teistä luulee että tämän aiheutti syömättömyys, mutta ei se siitä ole kyse. Ei ollenkaan.
Olen syönyt normaalisti, en ole jaksanut stressata kaloreista. Ei se ole ruokailuista kyse. Ei vain ole.
s
Voi olla, että vihdoin pääsen ikuiseen uneen.
s
Kotona minulla on jatkuva filmi päällä. En salli itselleni ainuttakaan heikkoa hetkeä.
Minun on hymyiltävä viimeiseen asti. En halua että äiti kärsii minun viimeisillä päivillä.
Haluan että hän muistaa ne iloisina ja onnellisina hetkinä. Ei tyttärensä kipeinä hetkinä.
Äiti on minulle liian rakas. Tiedän että kuolemani satuttaa häntä liikaa, todella paljon,
eikä hän koskaan olisi uskonut että se on näin lähellä, mutta uskon että hän ymmärtää
miksi sen tein. Kyllä hän uskoo sen. Ei ehkä hyväksy, mutta uskoo, ja se riittää minulle.
Ja kyllä hän tietää sen että halusin kyllä parantua, enkä pyöriä vain pahassa olossa,
mutta ehkä minua ei vain ole tehty elämään 90 vuotiaaksi asti. Kaikkellahan on tarkoituksensa..
s
Tiedän minkä tuskan läheisen itsemurha aiheuttaa. Tiedän kyllä. Sillä rakas ystäväni
tappoi itsensä. Ja olen todella pahoillani kaikille heille joita se satuttaa. Todella pahoillani,
mutta koettakaa ymmärtää minua. Ei tämä minullekkaan helppoa ole. Sattuu liikaa.
Mutta se on minun oma asia. Elämähän on valintoja täynnä, ja jokaisen on ne omat
valinnat tehtävä.
s
Ottelu on päättynyt!
Kumpa me voitas kaikki olla siellä tukemassa sua. Mä en oo varma, mutta uskon, että puhun aikalailla kaikkien sun ystävien ja tuttujes ja tän blogin lukijoiden puolesta ku sanon noin.
VastaaPoistaSillon ku sun kaveris tappo ittensä, sä varmaan toivoit, että olisit voinu pelastaa sen, tehä jotain estääkses tapahtuneen... Sitä mä nyt toivon. Toivon et voisin olla siel viemässä sut pois. Pois tosta maailmasta ja noista ajatuksista. Ja sitä samaa ihmiset tulee ihan varmasti tuntemaan jos sä meet pois.
Mut jos toi on se mitä sä ihan oikeesti haluat, haluat niin paljon, että voisit sanoa kaikille suoraan päin naamaa, että ei kiinnosta, mitä ne on mieltä asiasta nii miusta sillon haluut tarpeeks. Mut jos sua epäilyttää himpunki verran, jos epäröit edes pikkasen, sillon sä et oikeesti halua astua sitä vikaa askelta. Sillon ei kannata astua, se ei oo sen arvosta. Sillon sun pitää taistella kunnes sä et jaksa enää hetkeäkään vaan pystyt itkemään lattialla kaikkien edessä. Ku sua ei yhtään kiinnosta enää mitä sun vanhemmat ajattelee, sulla on vaan niin paha olo että aivan saatanan sama... Sun pitää käydä ihan pohjalla päästäkses ylöspäin. Tai sitten harkita asiaa uudelleen pohjalla.
Musta sä et oo viel pohjalla, joten jaksa viel. Sä viel löydät sen avun tohon, enkä mä usku, että silta on se oikee ratkasu.
Onko siis liian kornia sanoa "Me kaikki rakastetaan sua, älä hyppää"?
Sun on pakko kertoa sun terapeutille näistä ajatuksista (ellet jo ole kertonut) ja antaa hänen määrätä sulle lääkettä (ellei sulla ole jo) joka auttais sua jaksamaan pahimman yli, ei ne ota sua osastolle jos pystyt kertomaan kuinka paljon se sua ahdistaa ja saa haluamaan pois tästä maailmasta entistä enemmän mutta lääkkeet vois todella olla avuksi tässä tilanteessa. Sä rakastat sun perhettä, ja ne sua olet niile tärkeämpi kuin mikään koko maailmassa. Oletko valmis pilaamaan vanhempiesi elämän kaiken sen jälkeen mitä he ovat vuoksesi tehneet ? He kärsivät varmasti nyt jo sydämessään sinun tuskaasi, lapsen suru on aina myös äidin. Äitisi miettii niin kovasti miten saisi oman tyttärensä takaisin, hän ei kestä menettää sinua. Oletko valmis murskaamaan vanhempiesi sydämet totaalisesti ? Älä tee sitä, voisitko edes yrittää saada jotain helpottavaa lääkitystä ja jos sei toimi saat mennä.
VastaaPoista