Paino noussut jonkin verran ylöspäin. En ole jaksanut lenkkeillä enkä muutenkaan
vahtia syömisiäni. Laiskakin viel kaikenlisäks. Huoh.
Olen edelleen todella väsynyt, kaikkeen.
p
En osaa tukea edes yhtä tärkeimmistä ystävistä, tämän vaikeuksien keskellä.
En osaa sanoa mitään järkevää. Vaikka kuinka yrittäisinkin.
Toivottavasti hän ymmärtäisi miksi en osaa tukea häntä juuri nytten.
Mutta silti koen itseni kauhean huonoksi ystäväksi. Mutta niinhän
minä olenkin...
l
Koetan sinnitellä keskiviikkoon jolloin olisi terapia, yritän, todella kovasti.
Eilen tuntui että romahdan hetkenä minä hyvänsä.
Istuin autossa ja katselin pihalle. Tuntui että en kykene jaksamaan enään tässä
maailmassa, että kaikki on liikaa minulle.
å
Äiti on tämän ja huomisen päivän lomalla, voitte kuvitella miten tuskaista minulla
on ollut kotona, kokoajan kauhea esittäminen päällä. Miten se syökään voimia jatkuvasti.
En vaan voi mennä ja sanoa hei äiti, minä viiltelen taas ja haluan kuolla. Hän ei kestäisi sitä.
Se olisi hänelle liikaa. Siks en voi puhua. Siksi haluan olla hiljaa. En halua satuttaa perhettäni enään ainuttakaan kertaan. Joten parempi heille että minua ei enään olisi.
Ei heidänkään tarvisi pelätä kokoajan minun kanssa olemista.
Voi sinua, koita jaksella tärkeä <3
VastaaPoistaPian on keskiviikko ja saat purkaa ajatuksesi, ajattele sitä ja sinnittele ♥
Voimat ja halaukset <3
Puhu jälleen terapeutillesi vähän lisää. Sen verran mitä pystyt. Se helpottaa. Aluksi toki tuntuu tosi oudolta ja inhottavalta, ainakin yleensä, selittää hänelle omista tuntemuksistaan kun on niin pitkään salannut ja pitänyt kaiken sisällään. Mutta jossain vaiheessa siihen jää todella kiinni, terapiaan.
VastaaPoistaEi haittaa vaikkei aina jaksa liikkua ja seurata syömisiäni. Voi välillä hieman hellittää ja jatkaa taas kun jaksaa.
Voimia muru!<3
*hug*
Ei siun perheellä olisi parempi olla jos sinä olisit poissa. Ja uskon että jossain sisimmässäsi tiedät sen.